Ajankohtaista

Harrastakotona.fi keräsi kuukaudessa lähes 50.000 kävijää

Koronaepidemian suljettua lähes kaikki kulttuuripalvelut syntyi harrastakotona.fi palvelemaan kotiin jääneitä lapsia ja nuoria kaikkialla Suomessa. Kävijämäärä yllätti työryhmän.

Lasten ja nuorten arki muuttui kuluvan kevään aikana merkittävästi. Huhtikuun lopulla julkaistu harrastakotona.fi-sivusto perustettiin vauhdilla, jotta lapset, nuoret ja perheet löytäisivät mukavaa tekemistä sekä mahdollisuuksia kokea ja kokeilla taidetta poikkeustilanteessakin.

Maksutonta harrastamista ihan kaikille

Harrastakotona.fi-sivuille kerätään jatkuvasti ammattilaisten tuottamia ohjeita ja ideoita taiteen kokeilemiseen ja harrastamiseen. Sivut on tuotettu suomeksi ja ruotsiksi. Maksuttomille ja helppokäyttöisille sivuille on valittu taidetekemistä aina parkourista sirkukseen ja sarjakuvasta tanssiin. Sivuilta löytyy lisäksi esitystallenteita, virtuaalivierailuja sekä virtuaalitapahtumakalenteri.

Palautteiden mukaan sivustosta ovat innostuneet niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin. Suosituimpia sisältöjä ovat olleet kuvataide, kädentaidot, tanssi, parkour ja musiikki sekä virtuaalivierailut.

-Erityisesti meitä on ilahduttanut se, että kävijät ovat palanneet sivuille taiteilemaan ja etsimään tekemistä yhä uudelleen. Palaavia kävijöitä on noin neljännes, iloitsee sivujen teknistä toteutusta luotsannut Terhi Siippainen Lastenkulttuurikeskus Versosta.

Kesäksi ideoita yksin ja yhdessä tekemiseen

Harrastakotona.fi -sivustoilla on tällä hetkellä yli 300 tekemisvinkkiä, tutoriaali-videota ja virtuaalikierroslinkkiä ja lisää on luvassa. Kesällä taidejuttuja voi kokeilla niin sisällä kuin ulkonakin.

-Tiimimme on tutustunut kaikkeen sivulla julkaistuun aineistoon ja todennut ne lapsille ja nuorille soveltuvaksi, joten lapset voi ohjata turvallisesti taiteen ja taiteilun pariin sivustoille, vinkkaa sivuston ideoinut Pilvi Kuitu Kulttuurikeskus PiiPoosta.

Harrastakotona.fi-sivuston ovat tuottaneet Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, Kulttuurikeskus PiiPoo ja Lastenkulttuurikeskus Verso yhteistyössä useiden lastenkulttuuritoimijoiden kanssa. Sisältöjä on lastenkulttuurikeskusten lisäksi taiteen perusopetuksen oppilaitoksilta, taidekasvattajajilta, taidelaitoksilta, mediataloilta ja taiteilijoilta. Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto toimii sivuston valtakunnallisten yhteyksien koordinoijana ja vastaa viestinnästä. Vaikka sivusto on perustettu koronaepidemian synnyttämän haasteellisen tilanteen johdosta, sitä kehitetään palvelemaan kaikkia Suomen lapsia ja nuoria jatkossakin.

-Projekti on ollut meille todellinen yhteistyön ja ketteryyden näyte. Lastenkulttuurikeskusten innostuminen tärkeään asiaan nostaa kieltämättä ylpeyden pintaan. Taide- ja kulttuurikentän innokkuus jakaa laadukkaita sisältöjä sivustolla ja lasten parissa toimivien kasvatus- ja sote-ammattilaisten todella positiivinen palaute on yllättänyt meidät kaikki, toteaa Aleksi Valta Lastenkulttuurikeskusten liitosta.

Lisätietoja

Maarit Mäkinen, koordinaattori, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto 040 800 7296, maarit.makinen@lastenkulttuuri.fi

Pilvi Kuitu, toiminnanjohtaja, Kulttuurikeskus PiiPoo, 040 043 3722, pilvi.kuitu@kulttuuripiipoo.fi

Lasten ja nuorten harrastakotona.fi avaa ovet kotona harrastamiseen

Koronavirusepidemia on muuttanut lasten ja nuorten arkea kuluvan kevään aikana merkittävästi. Lapset ja nuoret viettävät paljon aikaa kotona etäopetuksessa, mutta myös vapaa-ajan merkeissä, kun harrastukset ovat jääneet tauolle tai siirtyneet nettiin. Perjantaiaamuna 24.4.2020 julkaistu harrastakotona.fi-sivusto on luotu, jotta lapset, nuoret ja perheet löytäisivät mukavaa tekemistä ja mahdollisuuksia kokea ja kokeilla taidetta poikkeustilanteessakin.

Koronaepidemia muutti muutamassa päivässä lastenkulttuurin ja koko kulttuurikentän toimintaa. Keväälle ja kesälle suunnitellut toiminnot peruuntuivat, ja vaikeaan tilanteeseen oli vastattava pikaisesti.

-Välittömästi toiminnan sulkupäätösten jälkeen alkoi aivomyrsky. Miten lapset ja perheet pärjäävät tässä uudessa tilanteessa? Mitä jos joku on ihan yksin? Mistä lapset ja nuoret löytävät innostavaa ja turvallista tekemistä vapaa-aikaansa? Suomalaisen lastenkulttuurikentän supervoimana on jo pitkään ollut tiivis valtakunnallinen yhteistyö. Päätimme nyt, että alamme ratkomaan tätä ongelmaa yhdessä, kertoo Harrasta kotona -hankkeen käynnistänyt Kulttuurikeskus PiiPoon toiminnanjohtaja Pilvi Kuitu.

Verso lähti heti mukaan

Kun Kuitu ja Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton koordinaattori Maarit Mäkinen kertoivat ajatuksista luoda yhteinen alusta kotona harrastamiselle, Lastenkulttuurikeskus Verso ilmoittautui heti mukaan. Siitä hetkestä lähtien Verso on vastannut sivuston rakentamisesta, kehittämisestä ja täydentämisestä. Sivustolla on myös Verson omia sisältöjä; esimerkiksi Verson Taidevälkät, joita on julkaistu YouTubessa ja Verson muilla somekanavilla viikoittain, ovat luontevana osana myös harrastakotona.fi-sivustoa ja niitä lisätään sivustolle joka viikko.

– Valtakunnallinen yhteistyö on ollut liikuttavan ihanaa, ja vaikka sivuston kanssa on tehty pitkiä työpäiviä, on tätä työtä ollut todella suuri ilo tehdä. Nyt pystymme tarjoamaan oman alueemme lapsille ja nuorille toista sataa harrastusvinkkiä, ideoita, ohjevideoita ja innostusta kotona harrastamiseen, vaikka itse emme ole ehtineet vielä tuottamaan kuin puolenkymmentä videota, kertoo lastenkulttuurikoordinaattori Terhi Siippainen.

Helposti ja maksuttomasti

Harrastakotona.fi on lapsille ja nuorille suunnattu harrastamisen paikka netissä. Sivustolta löytyy monipuolista tekemistä sekä taide- ja kulttuurielämyksiä helposti ja maksuttomasti.

Harrastakotona.fi-sivuilla on ammattilaisten tuottamia ohjeita ja ideoita taiteen kokeilemiseen ja harrastamiseen. Helppokäyttöisille sivuille on valittu taidetekemistä aina parkourista sirkukseen ja sarjakuvasta tanssiin. Lapsi voi tutustua sivuihin yksin tai vanhemman kanssa. Sivujen sisältöjä voidaan käyttää myös etäopetuksessa. Sivuilta löytyy lisäksi esitystallenteita, virtuaalivierailuja sekä kalenteri, jossa näkyy tulossa olevia live stream -esityksiä. Sivut on tuotettu suomeksi ja ruotsiksi.

Sivustolle etsitään jatkuvasti uusia sisältöjä kaikkien taiteenalojen parista, ja uutta sisältöä voi vinkata suoraan sivuston tekijöille verkkosivuilla. Harrasta kotona -tiimi tutustuu kaikkiin sisältöihin ja varmistaa, että ne soveltuvat lapsille ja nuorille. Sivuston linkit ohjaavat eri julkaisijoiden nettisivuille, ja jokainen sisällöntuottaja vastaa itse sisällöstään.

Taide osaksi lasten elämää

-Halusimme sivustolla varmistaa, että taide on osa lasten elämää, vaikka joudummekin pitämään etäisyyttä toisiimme emmekä pääse kokemaan kulttuuria isoissa tapahtumissa tai harrastusryhmissä. Nyt jokaisella taiteen ja kulttuurin tekijällä on mahdollisuus olla valtakunnallinen toimija, kun sisällöt tavoittavat netin välityksellä kaikki lapset ja nuoret Suomessa, kertoo Maarit Mäkinen Suomen lastenkulttuurikeskusten liitosta.

Harrastakotona.fi-sivuston ovat tuottaneet Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, Kulttuurikeskus PiiPoo ja Lastenkulttuurikeskus Verso yhteistyössä useiden eri lastenkulttuurikeskusten kanssa. Sivujen sisältöjen tuottajina ovat mm. suomalaiset lastenkulttuurikeskukset, taiteen perusopetuksen oppilaitokset, taidekasvattajat, taidelaitokset, mediatalot ja taiteilijat.

-Olemme todella ylpeitä siitä, kuinka lapset ja nuoret ovat ottaneet haltuun tämän uuden tilanteen. Toivomme, että sivujen monipuolinen sisältö tuottaa iloa sekä elämyksiä lapsille ja nuorille nyt ja tulevaisuudessa, sivuston toteuttajat toivovat.

Lastenkulttuuria verkossa

Poikkeusolojen aikana lastenkulttuurin kohtaamiset on peruttu pitkäksi aikaa, Verson osalta koko kevääksi 31.5. saakka. Onneksi lastenkulttuuria voi toteuttaa ja taidetta kuluttaa myös etäyhteyksin, verkkovälitteisesti ja erilaisia verkkomateriaaleja hyödyntäen.

Kokoamme tähän jatkuvasti päivittyvään listaan erilaisia tapoja löytää iloa ja elämyksiä kulttuurista etäkouluun, päiväkotiin tai perheen yhteiseen vapaa-aikaan.

Jaamme vinkkejä ja linkkejä myös Verson facebook-sivulla.

Huom! Uusi harrastakotona.fi-sivusto on julkaistu 24.4. Se kokoaa yhteen lapsille ja nuorille suunnattua taiteen tekemistä, kokemista ja kokeilemista helposti ja maksuttomasti.

Verson vinkkivasu

Ota käyttöön Verson sivuilta löytyviä ohjeita ja ideoita. Naamioiden teko, käsinuket, rytmisoittimet, kollaasit, satuhieronta ja monta muuta ajatusta luovaan toimintaan.

Vinkkejä taidetoimintaan

KÄDENTAITO- JA KUVATAIDEVINKKEJÄ

Verson Taidevälkät verkossa

Myös kotona opiskellessa on hyvä pitää luovia taukoja! Lastenkulttuurikeskus Verso julkaisee YouTube-kanavallaan Taidevälkkä-tekemistä kevään ajan viikoittain. Videoilla tehdään pieniä kuvataide- ja kädentaitotöitä kotona löytyvistä materiaaleista.

Videot jaetaan myös Facebookissa https://www.facebook.com/LastenkulttuurikeskusVerso/ ja Instagramissa: https://www.instagram.com/lastenkulttuurikeskusverso/channel/

Turun Seikkailupuisto: Taidepajan etävinkit

Taidepajan etävinkit julkaistaan joka perjantai klo 12.

Videot julkaistaan Seikkailupuiston YouTubessa   ja Facebookissa https://www.facebook.com/Seikkis/

ARXin Kotivara

ARXin Kotivara tarjoaa tartuntavaaratonta taidetta etäarkeen kotona sinnitteleville lapsille aikuisineen osoitteessa www.hameenlinna.fi/arx-kotivara – uusi ohje joka arkiaamu 23.3. lähtien! Osa vinkeistä on suunniteltu niin, että ne antavat vanhemmalle mahdollisuuden syventyä etätyöhön ja osa taas tarjoaa mukavaa taidetouhua yhteisiin hetkiin. Pyrimme käyttämään arkisia materiaaleja ja välineitä, joita löytyy ihan tavallisista kodeista. Kotivara myös somessa: www.facebook.com/ARXHameenlinna ja Instagram: @arxgrammi

Lastun “Nyhjää tyhjästä”

Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastun kädentaitovinkkisarja tarjoilee helppoja ideoita ja ohjeita yhteiseksi iloksi ja ajanvietteeksi kodin kierrätysmateriaaleista.

https://www.facebook.com/lastenkulttuurikeskuslastu/

MUSIIKKIA

Konserttikeskuksen live stream-konsertit

Voit katsoa livelähetyksiä kotona perheen kanssa tai vaikkapa päiväkotiryhmän kesken.

http://www.konserttikeskus.fi/etakonsertit

Opi kuuntelemaan klassista

Kiinnostaako klassinen musiikki ja kaipaat avaimia kuuntelukokemuksesi avartamiseen? Helsingin kaupunginorkesteri kutsuu sinut musiikkimatkalle!

https://helsinginkaupunginorkesteri.fi/fi/opi-kuuntelemaan-klassista

SATUJA, KIRJOJA, TARINOITA

Unicefin satuhetket arkisin klo 9 ja 15

Suomen Unicefin satuhetkissä Eppu Nuotio lukee arkiaamuisin klo 9 ja Timo Parvela iltapäivisin klo 15 Facebookissa ja Instagramissa.

Instagram, IGTV: https://instagram.com/unicef_finland

Facebook: https://www.facebook.com/UNICEFFinland/

Satuhetket löytyvät jälkikäteen myös Unicefin sivuilta: https://kampanja.unicef.fi/satuhetki/

Helsingin teatterikoulun satutuokiot

Helsingin teatterikoulu järjestää poikkeusolojen ajan päivittäin hyvän mielen draamasatutuokiota. Tuokio järjestetään arkisin kello 16-16.30. Tuokioon voi osallistua kännykällä, padilla taikka tietokoneella Youtuben streamia seuraamalla.

https://www.helsinginteatterikoulu.fi/lasten-oma-satutuokio/

Lukulumo, monikielinen kuvakirjapalvelu

Lukulumosta löytyy suuri valikoima ääneen luettuja lastenkirjoja, joista monet on luettu ääneen myös useilla eri kielillä. Palvelu on maksutta avoin kaikille poikkeustilanteen vuoksi.

https://www.iltoppiminen.fi/uutiset/lukulumo-avautuu-kaikille/

Äänikirjoja Areenassa

Vietä aikaa äänikirjojen parissa. Areenasta löytyy mm. Muumi-kirjoja Lasse Pöystin lukemana.

https://areena.yle.fi/audio/ohjelmat/30-272?fbclid=IwAR1W_-INjESU8WLuSl8S1zMh-wNaSb_fg__W_WEpMSRZjCGkFYqgyIffVIg

Hevosenkengän satukanava

Teatteri Hevosenkengän Satukanavalla on yhteensä 20 satua. Juhannusmäen sadunkertoja, näyttelijä Eero Ahre, lukee kanavalla Topeliusta, Andersenia, kansansatuja, klassikoita ja myös lasten omia satuja.

https://hevosenkenka.fi/2020/03/18/sadun-maailmaan-omalta-kotisohvalta/

Iltasatu-palvelu

Kaikille avoin, maksuton iltasatupalvelu kokoaa yhteen klassikkoteoksia ja uutuuksia.

https://iltasatu.org/

TANSSIA

Tanssin tiedotuskeskuksen vinkkilista

Nauti tanssista kotona – kokosimme linkkejä ja vinkkejä tanssisisältöihin opetusvideoista esitystallenteisiin ja tanssielokuviin

Urbaanit lasten tanssitunnit

Urbaanit tanssitunnit tanssittaa poikkeusolon aikana etänä Facebook –sivullaan maanantaisin ja torstaisin klo 18. Tunnit ovat livelähetyksiä, jotka ovat katsottavissa myös myöhemmin.

https://www.facebook.com/UrbaaniTT/

Oopperaa ja Balettia verkossa

Stage24 on Oopperan ja Baletin virtuaalinäyttämö, jossa on esityksiä katsottavissa maksuttomasti. Mukana myös ihana Peppi Pitkätossu-satubaletti!

https://oopperabaletti.fi/stage24/

KULTTUURIPERINTÖÄ JA KUVATAIDETTA

Saranat.fi – Kulttuuriympäristö verkossa

Varkauden museoiden ylläpitämä, koululaisille suunnattu verkkoympäristö, jossa voi tutustua Keski-Savon ajallisiin kerroksiin, kulttuurimaisemiin, rakennusperintöön ja arkkitehtuuriin erilaisten pelien kautta.

http://www.saranat.fi/

Ateneumin virtuaalikierros

Virtuaalinäyttelyssä pääset tutustumaan Ateneumin kokoelmiin.

https://artsandculture.google.com/partner/ateneum-art-museum

Museoiden virtuaalikierroksia

Suomalaisten museoiden virtuaalinäyttelyissä opit monipuolisesti ja pääset tutustumaan mm. ilmailun, urheilun, poliisin ja työväen historiaan.

https://opimuseossa.fi/opimuseossa/index.php?k=12378

Museokierroksille ympäri maailmaa

Google Arts and Culture kokoaa yhteen virtuaalikierroksia eri museoissa. Lähde matkalle taiteen, tieteen ja historian pariin!

https://artsandculture.google.com

Finna.fi

Vapaasti käytettävä hakupalvelu, joka tuo yhden ja saman haun alle suomalaisten arkistojen, kirjastojen ja museoiden digitoidut aarteet, aineistopaketteja ja tehtäväideoita.

https://www.finna.fi/Content/luokkahuone

ELOKUVAKASVATUSTA

Kotitehtäviä elokuvakasvatukseen 

Koulujen elokuvaviikko on koonnut elokuvakasvatusteemaisen kotitehtävien paketin. Kuvaa yksinkertaisia elokuvatrikkejä, etsi videokameran avulla kevään merkkejä, katso elokuvia ja askartele illuusioleluja! Kotitehtävistä löytyy selkeitä ohjeistuksia etäopetukseen, mutta myös hyviä ideoita elokuvaharrastuksen ylläpitämiseksi kotoa käsin.

Kokonaisuus löytyy osoitteesta elokuvaviikko.fi/kotitehtavat.

Koulukinon vinkit etäopetukseen

Koulukino on koonnut vinkkejä maksutta kotona katsottavista elokuvista oppimateriaaleineen. Vinkit on jaoteltu pitkän fiktion, dokumenttielokuvan ja lyhytelokuvan kategorioihin.

https://www.koulukino.fi/elokuvakasvatusta-etaopetukseen

MUUTA

Materiaaleja Lastenkulttuurin etäopetukseen

Lastenkulttuurikeskusten liitto kokoaa vinkkejä taiteen ja kulttuurin harrastamiseen, tekemiseen ja kokemiseen kotona.

Materiaaleja etäopetukseen

Taidetta ja kulttuuria kotona

Lastenkulttuurialan menetelmäoppaat

Lastenkulttuuri.fi-sivuston materiaaleista löytyy mittava määrä menetelmäoppaita, verkkomateriaaleja ja julkaisuja opetus- ja ohjauskäyttöön. Vapaasti soveltaen menetelmät luonnistuvat myös etänä ja kotioloissa. Tutustu tietopankkiin täällä: https://www.lastenkulttuuri.fi/materiaalit/

Koronatilanteen vaikutukset

*päivitys 17.3.2020 klo 14.15

Poikkeustilanne koronaviruksen vuoksi vaikuttaa myös Verson toimintaan. Seuraamme tilannetta ja noudatamme Varkauden kaupungin, Soisalo-opiston ja muiden jäsenkuntiemme ohjeita.

Kaikki Lastenkulttuurikeskus Verson järjestämä lastenkulttuuritoiminta keskeytetään 31.5.2020 asti.

Keskeytys koskee mm. Satutuokioita, KaiKuVa-kerhoja ja taidevälitunteja sekä kaikkea Verson toteuttamaa kulttuurikasvatustoimintaa kouluilla, päiväkodeissa ja muissa tiloissa, kaikissa Verson jäsenkunnissa.

Verso toimii osana Soisalo-opistoa, linjaus on yhteneväinen Soisalo-opiston toiminnan keskeytyksen kanssa.

Soisalo-opiston koronatiedote: http://www.soisalo-opisto.fi/2020/03/soisalo-opiston-koronatiedote/

Ilmoitamme muutoksista.

Seuraamme tilannetta, seuratkaa tekin ja pysykää terveinä! ❤

Neuvolataiteilija tuo taiteen arkeen

Lastenkulttuurikeskus Verso on käynnistänyt kokeilujen avulla Taideneuvola-toimintaa eri muodoissaan vuosien 2018 – 2019 aikana useilla paikkakunnilla. Taideneuvola yhdistää neuvolan ja taidekasvatuksen.

Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt Versolle 15 000 euron avustuksen Neuvolataiteilija-hankkeeseen, joka työllistää eri alojen taiteilijoita neuvolan ja perhetyön kanssa tehtävän yhteistyöhön Verson kahdeksassa jäsenkunnassa vuoden 2020 aikana. Kunnat ovat Heinävesi, Hirvensalmi, Joroinen, Juva, Leppävirta, Pieksämäki, Rantasalmi ja Varkaus.

Taidetta arkisiin ympäristöihin

Hankkeen tavoitteena on luoda uudenlainen toimintatapa taidekentän ja neuvolajärjestelmän sekä perhetyön ja perhekeskusten yhteistyöhön.

Hankkeen avulla taiteilijat saavat työtilaisuuksia uusiin toimintaympäristöihin, kun taas lapset ja perheet saavat elämäänsä taidetta arkisissa ympäristöissä. Taiteilijan voi kohdata ryhmäneuvolassa terveydenhoitajan työparina, neuvolan odotusaulassa tekemässä taidetta mitä yllättävimmin tavoin tai arkisena osana kokonaisvaltaisempaa perhetyön kenttää.

Taiteenlajit voivat olla mitä tahansa aina valokuvasta musiikkiin ja sanataiteesta sirkukseen, tavoitteena on laaja-alainen kokeileva toiminta. Hanke käynnistyykin kartoittamalla uudenlaisesta lastenkulttuurityöstä kiinnostuneita taiteilijoita.

Uudet yleisöt yllätetään taiteella

Neuvolayhteistyötä on kokeiltu alueella mm. musiikkipedagogin ja terveydenhoitajan vetämissä tuokioissa. Kokemukset ovat olleet rohkaisevia ja palaute kiittävää.

-Haluaisimme kuitenkin laajentaa taiteen kenttää varhaisiän taide-elämysten rikastuttamiseksi myös muihin taiteen lajeihin ja taideintegraatioon sekä löytää toimijoita toteuttamaan työtä, jolle vaikuttaisi olevan nyt tilausta, kertoo lastenkulttuurikoordinaattori Terhi Siippainen.

Neuvola, perhetyö ja perhekeskukset on valittu toimintaympäristöksi, koska sitä kautta taide voi tavoittaa kokonaiset ikäluokat perheineen ilman, että perheet itse osaavat hakeutua taiteen pariin lainkaan. Hankkeen kautta lapset ja perheet tulevat yllätetyksi taiteella sellaisissa tilanteissa, joissa siihen ei ole totuttu. Mahdollisuutena nähdään uusien yleisöjen tavoittaminen taiteen ja kulttuurin pariin.

-Hankkeen avulla tavoitamme kaikenlaisia perheitä, myös ne, joiden arjessa taiteella ei ole aiemmin ollut suurta merkitystä.

Varkauden kaupunki palkitsi myös

Lastenkulttuurikeskus Versolle myönnettiin 27.2.2020 Varkauden kaupungin sisäinen kehittämispalkinto “100+1 tekoa varkautelaisten hyväksi” -kampanjassa.

Verson ja Varkauden neuvolan yhteistyössä kehittämä Taideneuvolatoiminta sai kaupungilta 3000 euron palkinnon, joka aiotaan käyttää taideneuvolayhteistyön toteuttamiseen vuoden 2020 aikana.

Myös viidessä kunnassa käyttöönotettu lasten ja nuorten kulttuurilähete, LAKU-lähete huomioitiin kunniamaininnalla.

Kevät tarinoiden tulevi

Verson satutuokioiden kevätkausi alkaa! Lastenkulttuurikeskus Verso järjestää satutuokioita keväällä 2020 säännöllisesti kahdeksalla paikkakunnalla ja kaikkiaan 18 eri kohteessa.

Verson satutuokiot ovat monialaisesti erilaista toimintaa sisältäviä taidekasvatustuokioita, joihin on aina vapaa pääsy. Tavoitteena on tarjota perheille ja hoitoryhmille tilaisuuksia taidetoimintaan ja pitää yllä lastenkirjallisuuden merkitystä ilon ja elämysten lähteenä. Tuokioiden myötä kannustetaan lukemaan lisää kodeissa, kouluissa ja hoitopaikoissa.

Toukkien tuokiot on suunnattu pienimmille

Lastenkulttuurikeskus Verso järjestää satutuokioita kirjastoilla Varkaudessa, Pieksämäellä, Leppävirralla, Heinävedellä, Joroisissa, Juvalla, Rantasalmella ja Hirvensalmella.

Kirjastoilla viikoittain tai kuukausittain toteutettavat satutuokiot tavoittavat kotona hoidettuja lapsia sekä päivähoitoryhmiä Verson jäsenkunnissa vuositasolla tuhansittain. Toisinaan satutuokioilla vierailee myös esiopetusryhmiä tai 1- ja 2-luokkia. Kirjastojen lisäksi satutuokiotoimintaa viedään uusiin ympäristöihin, kun osa satutuokioista järjestetään Varkaudessa Perheentalolla, Heinäveden Karviossa ryhmäperhepäiväkodissa ja Leppävirralla kyläkouluilla tai kylien päiväkodeilla.

Useilla paikkakunnilla toteutetaan erityisesti 0-3-vuotiaille suunnattuja Toukkien tarinatuokioita, joiden kesto on hieman perinteistä satutuokiota lyhyempi, 30 minuuttia. Toukkien tarinatuokion rakenne on suunniteltu moniaistiseksi kokonaisuudeksi aivan pienimpien elämyksiä ajatellen sekä tukemaan aikuisen ja lapsen varhaista vuorovaikutusta.

Taiteen ammattilaiset luovat seikkailuja

Satutuokioilla lapset pääsevät heittäytymään satujen maailmaan ja tutustumaan tarinoihin taidekasvattajan johdolla. Satujen lomassa osallistujat saavat vaihtelevasti kokeilla kädentaitoja ja kuvataidetta, liikkua, leikkiä, runoilla, musisoida ja tarinoida. Toisinaan tuokioiden aikana seikkaillaan kirjastossa ja sukelletaan mielikuvitusmaailmoihin.

Satutuokioiden ohjaajina toimii seitsemän taidekasvattajaa, jotka tekevät jokaisesta satutuokiosta omanlaisensa elämyksen. Enemmistö ohjaajista on teatteri-alan ammattilaisia, mutta mukana on myös muihin taidealoihin erikoistuneita taidekasvattajia. Taidekasvattajat suunnittelevat satutuokiotoimintaa yhteistyössä ja kehittävät sisältöjä myös osallistujilta saatavan palautteen perusteella.  Satutuokiotoiminta käynnistyy tammikuun puolivälissä ja kausi jatkuu toukokuun loppuun. Tarkemmat tiedot löytyvät Verson verkkosivuilta Satutuokiot-sivulta ja tapahtumakalenterista.

Uutiskirje 3/2019 ilmestynyt

Lastenkulttuurikeskus Verson uutiskirje 3/2019 löytyy linkistä:

https://mailchi.mp/bc1a716de47e/lastenkulttuurin-uutisia-32019

Vuoden viimeisessä uutiskirjeessä kerromme:

  • Kuluneesta vuodesta taide- ja kulttuurikasvatuksessa
  • LAKU-lähetteestä
  • Taidetestaajat-hankkeen jatkosta
  • Harrastustunneista osana koulupäivää
  • Itäsuomalaisesta lastenkulttuuriyhteistyöstä
  • Tulevasta vuodesta 2020.

Uutiskirjeen myötä Verson tontut toivottavat kaikille ystäville ja yhteistyökumppaneille oikein rauhallista joulun aikaa. 

Jatkakaamme hyvää yhteistyötä vuonna 2020!

Lapsen oikeuksia juhlitaan taiteen parissa

Lapsen oikeuksien viikko on toiminnallinen teemaviikko, jonka tavoitteena on edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta. Viikkoa vietetään 18.–24.11.2019.

Jokaisen ihmisen persoonallisuuden ja identiteetin kunnioittaminen kuuluu ihmisoikeuksien, perusoikeuksien ja ylipäätään ihmisyyden ytimeen. Lapsen oikeuksien sopimuksen 30-vuotisjuhlavuoden kansallisena teemana on lapsen oikeus olla oma itsensä.

Lastenkulttuurikeskus Versolle Lapsen oikeuksien viikko on vuoden tärkein juhla, sillä koko toiminta perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, joka takaa jokaiselle lapselle ja nuorelle oikeuden taiteeseen ja kulttuuriin. Tänä vuonna teemaviikkoa juhlitaan Etelä- ja Pohjois-Savossa erilaisten osallistujille maksuttomien taidetoimintojen parissa.

Taideleikkiä ja perhetapahtumia

Verson juhlaviikko käynnistyy Rantasalmen Perhekeskus Kehrässä Taideleikki-tuokiolla maanantaina 18.11. Taideleikki-tuokiot ovat pienimmille suunnattuja värileikkejä, joissa tutustutaan kuvataiteen maailmaan muun muassa erilaisilla marjoista ja soseista tehdyillä väreillä moniaistisessa värimaailmassa. Leppävirran kirjastolla Taideleikki-tuokioita vietetään keskiviikkona 20.11. ja Joroisissa Perhekeskus Kuperkeikassa torstaina 21.11. Varkaudessa perheen pienimpien taidetoimintaa toteutetaan perjantaina 6kk-ikäisten ryhmäneuvolassa.

Heinävedellä kokoonnutaan torstaina Päivänpesään Perheiden musatorstaihin ja lauantaina 23.11. Varjentiiniin Perheiden Taidepiknikille, jossa teemana on ”Maailman lapset”. Perheiden taidepäivää vietetään lauantaina myös Savonlinnassa, jossa tutustutaan Riihisaaren museon Ajan Henki-näyttelyyn taidetoiminnan siivittämänä. Tapahtuma on osa Wanhan Savonlinnan joulunavausta. Savonlinnassa lapsen oikeuksia juhlitaan viikon aikana myös Nukketeatteri Reaktorin Siilin Talvi-esityksillä päiväkodeissa, satutuokiolla Joelissa sekä Tunteiden Tuuli-tuokioilla eskareissa.

Jokainen on ainutlaatuinen joka päivä

Varkaudessa teemaviikkoa juhlitaan tiistaina 19.11. kirjastossa satutuokiolla, jonka teemana on ”Pieni mutta tärkeä” sekä sunnuntaina 24.11. Varkauden museoiden perhesunnuntaissa, jossa lehti taipuu lukemisen jälkeen joulukoristeiksi. Viikon huipennuksena on sunnuntaina 24.11. myös Pieksämäen lapsiperheverkoston Veturitorilla järjestämä suurtapahtuma Kaikki kyytiin HOP!, jonka toteutuksessa Versokin on mukana.

-Lastenkulttuurikeskuksen näkökulmasta jokainen päivä on lapsen oikeuksien päivä. Jokaisena päivänä tulee muistaa, että lapsella on oikeus olla oma ainutlaatuinen itsensä ja oikeus ilmaista itseään erilaisin tavoin. Me aikuiset annamme sille mahdollisuuden. Taide ja kulttuuri antavat eväitä oman identiteetin kasvuun sekä erilaisten ilmaisukeinojen löytämiseen, muistuttaa lastenkulttuurikoordinaattori Terhi Siippainen.

Kouluissa ja päiväkodeissa Verson toiminta pyörii normaalisti myös teemaviikon aikana, ja esimerkiksi Leppävirralla 3. luokkalaiset pääsevät lapsen oikeuksien viikolla jo kolmatta vuotta peräkkäin kokeilemaan klovneriaa koulupäivän aikana osana Kulttuuriketju-kulttuurikasvatussuunnitelmaa. KaiKuVa – kaikille kulttuuria vapaa-aikaan –toiminnassa puolestaan kokoonnutaan iltapäivisin mm. visuaalisten taiteiden, teatterin tai tanssin pariin Varkaudessa, Joroisissa, Juvalla ja Hirvensalmella myös lapsen oikeuksien viikolla.

Kuva: Satu Juutilainen

Satumainen syksy tarinoiden parissa

Säännöllinen satutuokiotoiminta on kehitetty lasten ja aikuisten yhteiseksi kokemukseksi tarinoiden ja taiteen parissa. Lastenkulttuurikeskus Verso järjestää satutuokioita syksyllä 2019 säännöllisesti yhdeksällä paikkakunnalla ja kaikkiaan 18 eri kohteessa.

Verson satutuokiot ovat monialaisesti erilaista toimintaa sisältäviä taidekasvatustuokioita, joihin on aina vapaa pääsy. Tavoitteena on tarjota perheille ja hoitoryhmille tilaisuuksia taidetoimintaan ja pitää yllä lastenkirjallisuuden merkitystä ilon ja elämysten lähteenä. Tuokioiden myötä kannustetaan lukemaan lisää kodeissa, kouluissa ja hoitopaikoissa.

Toukkien tuokiot on suunnattu pienimmille

Lastenkulttuurikeskus Verso järjestää satutuokioita kirjastoilla Varkaudessa, Pieksämäellä, Savonlinnassa, Leppävirralla, Heinävedellä, Joroisissa, Juvalla, Rantasalmella ja Hirvensalmella.

Kirjastoilla viikoittain tai kuukausittain toteutettavat satutuokiot tavoittavat kotona hoidettuja lapsia sekä päivähoitoryhmiä Verson jäsenkunnissa vuositasolla tuhansittain. Toisinaan satutuokioilla vierailee myös esiopetusryhmiä tai 1- ja 2-luokkia. Kirjastojen lisäksi satutuokiotoimintaa viedään uusiin ympäristöihin, kun osa satutuokioista järjestetään Varkaudessa Perheentalolla ja Pieksämäellä Perheiden talolla, Savonrannassa päiväkodilla ja Karviossa ryhmäperhepäiväkodissa.

Uutuutena useilla paikkakunnilla toteutetaan erityisesti 0-3-vuotiaille suunnattuja Toukkien tarinatuokioita, joiden kesto on hieman perinteistä satutuokiota lyhyempi, 30 minuuttia. Toukkien tarinatuokion rakenne on suunniteltu moniaistiseksi kokonaisuudeksi aivan pienimpien elämyksiä ajatellen sekä tukemaan aikuisen ja lapsen varhaista vuorovaikutusta.

Taiteen ammattilaiset luovat seikkailuja

Satutuokioilla lapset pääsevät heittäytymään satujen maailmaan ja tutustumaan tarinoihin taidekasvattajan johdolla. Satujen lomassa osallistujat saavat vaihtelevasti kokeilla kädentaitoja ja kuvataidetta, liikkua, leikkiä, runoilla, musisoida ja tarinoida. Toisinaan tuokioiden aikana seikkaillaan kirjastossa ja sukelletaan mielikuvitusmaailmoihin.

Satutuokioiden ohjaajina toimii seitsemän taidekasvattajaa, jotka tekevät jokaisesta satutuokiosta omanlaisensa elämyksen. Enemmistö ohjaajista on teatteri-alan ammattilaisia, mutta mukana on myös muihin taidealoihin erikoistuneita taidekasvattajia. Taidekasvattajat suunnittelevat satutuokiotoimintaa yhteistyössä ja kehittävät sisältöjä myös osallistujilta saatavan palautteen perusteella. 

Satutuokiotoiminta käynnistyy syyskuun alussa ja kausi jatkuu joulukuun alkuun. Tarkemmat tiedot löytyvät tapahtumakalenterista Verson ja kuntien sivuilta.