Satuseikkailu on omatoimiseikkailu, jonka voi toteuttaa esimerkiksi koulussa, päiväkodissa, kirjastossa tai vaikkapa kotona.
Satuseikkailussa osallistujat keräävät tarinan palasia saturasteilta. Jokaiselta rastilta on kaksi eri jatkoreittiä, eli reittivalinnoista riippuen osallistujien lopullisista tarinoista syntyy erilaisia. Seikkailun päätteeksi kerätyistä sivuista voi koota oman satukirjan. Satuseikkailun tarinassa on viitteitä tunnettuihin satuihin ja viimeisellä sivulla on lista ko. saduista.
Seikkailla voi yksin tai ryhmässä. Osallistuminen vaatii ainakin yhden lukutaitoisen mukaan.
Tällä hetkellä on saatavilla kaksi erilaista satuseikkailua, sekä verkkopelejä sisältävä Pöllö Huupposen seikkailut Savossa, jonka löydät täältä.
Seikkailun toteutukseen tarvittavat ohjeet ja tulostettavat materiaalit:
Yleiset:
Satuseikkailun pystytysohjeet
Satuseikkailu OHJEET OSALLISTUJILLE
Satuseikkailun NUOLET
Satuseikkailu Ota sivu-laput
Omatoimi KÄVIJÄTIETOLOMAKE
Satuseikkailu 1
Pöllö Huupposen kadonneet silmälasit
Satuseikkailu 1 RASTIT
Satuseikkailu 1 SIVUT MUKAAN
Satuseikkailu 2
Pöllö Huupponen ja kadonneet sadut
Satuseikkailu 2 RASTIT
Satuseikkailu 2 SIVUT MUKAAN
Tulostettavien materiaalien lisäksi Satuseikkailun toteuttamiseen tarvitaan:
- Paperileikkuri tai sakset (+ laminointitaskuja ja –kone)
- Sinitarraa, teippiä tms. rastien ja nuolien kiinnitykseen
- Tarvittaessa laatikot tms. tarinanosapapereille
- A5-kokoisia värillisiä papereita tai kartonkipaloja (2kpl kaikille osallistujille)
- Langan ja narun pätkiä n. 30cm TAI lankakeriä ja sakset
- Rei´itin (tai jos viitsii sivut ja kansipaperit voi rei´ittää etukäteen)
- Puuvärejä tai muita värikyniä